Minä vastaan tuulimyllyt

 

No niin. On vierähtänyt pitkä aika etten ole blogia kirjoittanut.

Aluksi oli hukassa vastaus eduskunnan oikeusasiamieheltä, sittemmin sain kopion mutta kirjoittaminen on vaan jäänyt.

Nyt Veeti on ollut pois kyseiseltä luokalta reilun vuoden ja voi silminnähden niin paljon paremmin. Veeti on alkanut itse puhumaan emolla tapahtuneista asioista ja usein näistä puhuminen aiheuttaa suurta ahdistusta ja surua.

Olen myös itse muistellut mennyttä aikaa ja on surullista, mutta totta, että poikani voi noihin aikoihin todella huonosti. Usein sorrun syyllistämään myös itseäni, miksi en nähnyt kaikkea aiemmin.

Avi tosiaan vastasi vain, että asia on jo ratkaistu eduskunnan oikeusasiamiehen toimesta ja heidän ratkaisu oli rehtorin vastine, jossa väitetään ettei ovea lukita ja että lapsi pääsee sieltä halutessaan pois. Veetiä kyseinen lause ihmetyttää, mutta häntä ei asiassa kuultu.

Olen kysynyt Veetin asioita hoitavalta lakimieheltä voisinko vielä tehdä jotain, mutta se olisi turhaa.

Asiassa on minun, eli äidin sana rehtorin sanaa vastaan ja koska minä olen vain äiti niin mikään ei estä minua valehtelemasta, toisin kuin virassa olevaa rehtoria.

Vaikka päätös olisi ollut sama, olisi Veetin kannalta ollut äärettömän tärkeää, että häntä olisi kuultu sillä hän kuitenkin parhaiten tietää miten asiat meni.

Mun harmitusta nostaa myös se, että olen sittemmin saanut sisäpiiritiedon siitä, että Veeti oli puhunut totta ja näin ollen telkeämiset oli totta, samoin kuin se, että rehtori valehteli.

Kyllähän sekin jotain kertoo että ”tunnehuoneen” kiireellinen sisustaminen alkoi näiden tapahtuminen jälkeen.

 

Nyt kun mä katson poikaani, mä nään kuinka hyvin hän psyykkisesti voi. Mä myös nään tai tajuan sen mitä emo hänelle hiljalleen teki. En voi olla ajattelematta mitä olisi nyt jos en olisi älynnyt viheltää peliä poikki!

On lohdutonta kun mulla ei ole vastausta Veetin kysymyksiin...

”Miksi kukaan ei uskonut meitä?”

”Miksi ne teki mulle niin?”

”Miksi aikuiset oli niin ilkeitä?”

Veeti myös usein pohtii, että hänestä tuntuu kuin henkilökunta olisi tullut hulluksi. Viitaten kai siihen että ekalla luokalla kaikki oli hyvin.

Olen yrittänyt selitellä jotain työuupumuksesta koska mulla ei ole vastausta, mutta jotenkin haluan tuoda ilmi sen, ettei se ainakaan ollut Veetin syytä ja en haluaisi poikani ajattelevan että ihmiset on pahoja.

Taitaa olla aika päästä avaamaan nää terapeutille....ehkä meidän molempien.

 

Eilen en voinut välttyä kyynelvirralta, kun Veeti kiitti mua että pelastin hänet ❤️ (Samalla kun itse soimasin itseäni siitä, että tein sen liian myöhään)

 

Rönsyileekö tää liikaa, telkeämisen jälkeen oli kuitenkin kesäloma ja syksyllä Veeti palasi normaalisti kouluun koska mihinkäs muualle, ei meillä ollut vaihtoehtoja.

Veeti tarvitsi vahvaa tukea ja tämä oli kaupunkimme tuetuin luokkamuoto.

No mitenkäs se kolmas luokka sitten sujui.

Ainakaan Veetiä ei enää teljetty, mutta seuraavaksi olikin lastensuojeluilmoitus, koulusta suoraan päivystykseen ja sen seurauksena rikosilmoitus, mutta kenestä ja miksi niin palataan siihen. Nyt on tunteet niin pinnassa, että on pakko pitää tauko kirjoittamisessa, mutta ei toivottavasti vuoden mittaista taukoa tällä kertaa.

-V