Putkassa koulussa
Veetin eka luokka sujui hyvin, tai niin mä luulin. Olin äärimmäisen huojentunut että poikani oli vihdoin ammattilaisten käsissä. Ne kävi retkillä ja teki kaikkea siistiä. Veeti mm. teki äärettömän hienon shakkilaudan aikuisen kanssa ja opetteli myös kyseisen pelin. Koulusta ja Veetistä huokui lämmin fiilis.
Aika kului ja törmäsin pariin kertaan ikävään tilanteeseen jossa Veeti kertoi toista ja luokasta viesti oli toista. Se ärsytti, että Veeti oli aina automaattisesti se joka valehteli. Yritin vähän sivuuttaa tätä asiaa ja olla vain tyytyväinen siitä mitä meillä oli. En muista että ekalla olisi ollut mitään suurempaa.
Myös toka luokka lähti käyntiin kivasti, kunnes... Oli kertoja kun Veeti tuotiin kesken kuntouttavan ip:n kotiin. Mulle vain ilmoitettiin että nyt on niin haastavaa, että poika tuodaan kotiin.
Joo ymmärrän, mutta! Mun päivät on suunniteltu, mä en todella vaan maannut kotona sitä aikaa kun Veeti oli koulussa/ ip:ssä vaan mä hoidin kaikki asiat niin että olen valmis kun Veeti tulee kotiin. Eli ip:n pois jäänti tai keskeytys oli melkoinen haaste. Siedin sen kuitenkin, koska yritin vain olla kiitollinen siitä, että Veetillä oli se EMO-paikka.
Mulle tuli fiilis että henkilökunta väsyi tai jotain tapahtui. Ei välittynyt enään sellainen lämmin fiilis jossa toimittiin mun lapsen parhaaksi. Veetin puheissa tuli ilmi samaa. Ip:ssä ei enää tehty mitään aikuisen kanssa. Yksin piirrettiin tai katsottiin elokuvaa. Veetin syyttely valehtelemisesta lisääntyi, kotikasvatusta arvosteltiin niin mulle kuin myös Veetille, diagnooseja kyseenalaistettiin Veetille. Aina kun mainitsin asiasta niin eihän mitään tälläistä ollut tapahtunut. Välit kiristyi.
Erään kerran oli lääkekontrolli lasten psykiatrisella ja kun kyselin voisiko annostusta nostaa niin eipä voinut, koska koulusta oli sanottu että Veetin lääkkeet on liian vahvat!
Siltikin jos pari kertaa unohdin lääkitä Veetin ennen koulua niin soittivat että voisinko tuoda lääkkeen. Itse kuitenkin jättivät useaan kertaan iltapäivälääkkeen antamatta, se lääke taas vaikutti meidän iltaan.
Tokan luokan lopulla menin hakemaan Veetiä koulusta sovittua aiemmin. Kävelin luokkaan, kysyin Veetiä ja sain vastaukseksi että on laitettu rauhoittumaan koska kielenkäyttö oli kamalaa. Avain kaivettiin taskusta ja mun lapsi päästettiin pois varaston kokoisesta huoneesta.
Edelleen tulee vähän oksennusta suuhun kun ajattelen että joku ammatti-ihminen on toiminut näin.
Se on kerta kun olin sanaton, otin poikani ja lähdimme kotiin. Kädet raivosta täristen mä ajoin kotiin.
Mun päässä alkoi raksuttaa. Miksi Veeti tuli huoneesta ihan muina miehinä, miksi se ei ollut järkyttynyt että hänet oli lukittu sinne...??! Koska hän oli tottunut!!!
Mä tiesin että kyseessä oli takahuone. Mä tiesin, että sitä käytettiin rauhoittumiseen koska välillä tarvittiin lisätilaa, mä tiesin että Veetikin on siellä ollut mutta ei mulle tullut pieneen mieleenkään että sinne lukitaan yksin. Okei, kyllä mulle myöhemmin selvisi että oven saa sieltä sisältä auki mutta Veeti(ja muutama muu sen luokan oppilas) on kertonut että ei sieltä silti pois pääse koska aikuinen pitää ovea kiinni. Jos huoneessa riehuu, potkii ovea tms niin sitten tulee kiinnipito, joten on parempi istua hiljaa sohvalla. Mitään muuta huoneessa ei ole kuin matto ja sohva. Ei edes ikkunaa.
Nyt mä en luota enää kehenkään, mä en todellakaan ole ylpeä tai kiitollinen tollasesta luokkapaikasta. Mua pelottaa laittaa mun lapsi kouluun. Mua suututtaa etten ollut tajunnut aiemmin mitä siellä luokassa tapahtuu. Mua itkettää kun mä ajattelen että mun kuitenkin ihan pieni poika on teljetty sinne yksin isojen tunteiden kanssa. Yks asia oli varma, enää niin ei tapahdu. Veeti tiesi että olin suuttunut tuollaisesta toiminnasta ja mun mielestä se on hyvä, että hän tietää että vaadin häntä kohdeltavan oikeudenmukaisesti vaikka hän tekisi mitä. Tiedän, että tämän jälkeen kun Veetiä on pyydetty siirtymään takahuoneeseen niin ovi on ollut auki ja tiedän että Veeti on kertonut äidin soittavan poliisit jos ovi lukitaan. Nykyään huone tunnetaan nimellä tunnehuone...
Tein asiasta valituksen aviin ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Lapsen telkeäminen on lastensuojelulain vastaista...vai onko siinäkin porsaanreikä...
Aika kului ja törmäsin pariin kertaan ikävään tilanteeseen jossa Veeti kertoi toista ja luokasta viesti oli toista. Se ärsytti, että Veeti oli aina automaattisesti se joka valehteli. Yritin vähän sivuuttaa tätä asiaa ja olla vain tyytyväinen siitä mitä meillä oli. En muista että ekalla olisi ollut mitään suurempaa.
Myös toka luokka lähti käyntiin kivasti, kunnes... Oli kertoja kun Veeti tuotiin kesken kuntouttavan ip:n kotiin. Mulle vain ilmoitettiin että nyt on niin haastavaa, että poika tuodaan kotiin.
Joo ymmärrän, mutta! Mun päivät on suunniteltu, mä en todella vaan maannut kotona sitä aikaa kun Veeti oli koulussa/ ip:ssä vaan mä hoidin kaikki asiat niin että olen valmis kun Veeti tulee kotiin. Eli ip:n pois jäänti tai keskeytys oli melkoinen haaste. Siedin sen kuitenkin, koska yritin vain olla kiitollinen siitä, että Veetillä oli se EMO-paikka.
Mulle tuli fiilis että henkilökunta väsyi tai jotain tapahtui. Ei välittynyt enään sellainen lämmin fiilis jossa toimittiin mun lapsen parhaaksi. Veetin puheissa tuli ilmi samaa. Ip:ssä ei enää tehty mitään aikuisen kanssa. Yksin piirrettiin tai katsottiin elokuvaa. Veetin syyttely valehtelemisesta lisääntyi, kotikasvatusta arvosteltiin niin mulle kuin myös Veetille, diagnooseja kyseenalaistettiin Veetille. Aina kun mainitsin asiasta niin eihän mitään tälläistä ollut tapahtunut. Välit kiristyi.
Erään kerran oli lääkekontrolli lasten psykiatrisella ja kun kyselin voisiko annostusta nostaa niin eipä voinut, koska koulusta oli sanottu että Veetin lääkkeet on liian vahvat!
Siltikin jos pari kertaa unohdin lääkitä Veetin ennen koulua niin soittivat että voisinko tuoda lääkkeen. Itse kuitenkin jättivät useaan kertaan iltapäivälääkkeen antamatta, se lääke taas vaikutti meidän iltaan.
Tokan luokan lopulla menin hakemaan Veetiä koulusta sovittua aiemmin. Kävelin luokkaan, kysyin Veetiä ja sain vastaukseksi että on laitettu rauhoittumaan koska kielenkäyttö oli kamalaa. Avain kaivettiin taskusta ja mun lapsi päästettiin pois varaston kokoisesta huoneesta.
Edelleen tulee vähän oksennusta suuhun kun ajattelen että joku ammatti-ihminen on toiminut näin.
Se on kerta kun olin sanaton, otin poikani ja lähdimme kotiin. Kädet raivosta täristen mä ajoin kotiin.
Mun päässä alkoi raksuttaa. Miksi Veeti tuli huoneesta ihan muina miehinä, miksi se ei ollut järkyttynyt että hänet oli lukittu sinne...??! Koska hän oli tottunut!!!
Mä tiesin että kyseessä oli takahuone. Mä tiesin, että sitä käytettiin rauhoittumiseen koska välillä tarvittiin lisätilaa, mä tiesin että Veetikin on siellä ollut mutta ei mulle tullut pieneen mieleenkään että sinne lukitaan yksin. Okei, kyllä mulle myöhemmin selvisi että oven saa sieltä sisältä auki mutta Veeti(ja muutama muu sen luokan oppilas) on kertonut että ei sieltä silti pois pääse koska aikuinen pitää ovea kiinni. Jos huoneessa riehuu, potkii ovea tms niin sitten tulee kiinnipito, joten on parempi istua hiljaa sohvalla. Mitään muuta huoneessa ei ole kuin matto ja sohva. Ei edes ikkunaa.
Nyt mä en luota enää kehenkään, mä en todellakaan ole ylpeä tai kiitollinen tollasesta luokkapaikasta. Mua pelottaa laittaa mun lapsi kouluun. Mua suututtaa etten ollut tajunnut aiemmin mitä siellä luokassa tapahtuu. Mua itkettää kun mä ajattelen että mun kuitenkin ihan pieni poika on teljetty sinne yksin isojen tunteiden kanssa. Yks asia oli varma, enää niin ei tapahdu. Veeti tiesi että olin suuttunut tuollaisesta toiminnasta ja mun mielestä se on hyvä, että hän tietää että vaadin häntä kohdeltavan oikeudenmukaisesti vaikka hän tekisi mitä. Tiedän, että tämän jälkeen kun Veetiä on pyydetty siirtymään takahuoneeseen niin ovi on ollut auki ja tiedän että Veeti on kertonut äidin soittavan poliisit jos ovi lukitaan. Nykyään huone tunnetaan nimellä tunnehuone...
Tein asiasta valituksen aviin ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Lapsen telkeäminen on lastensuojelulain vastaista...vai onko siinäkin porsaanreikä...
Kommentit
Lähetä kommentti