Suolikaapista kuljetuskaappiin
Selvennetään heti että suolikaappihan on siis vatsa. Tässä tapauksessa voidaan siis sanoa että leikkauksen suorittaneella kirurgilla oli käytössään suolikaapin avain, eli veitsi.
Asiaan, salissahan oli tietty täysi tohina päällä heti kun sinne pääsin. Kaikki tapahtui äkkiä, kätilöllä oli yhtäkkiä käsissään vauva jota nosti vähän näytille ja sanoi heti perään että nyt on kiire ja poistui salista tämä kyseinen vauva mukanaan.
Viiviä alettiin ompelemaan kasaan ja muistaakseni mulle sanottiin että voin lähteä vauvan mukaan.
Poistuin salista ja vaihdoin heti takaisin omiin vaatteisiin, tuntupa omat vaatteet hyvältä!
Lainaus synnytyskertomuksesta:
"Lapsi syntyi velttona ja kalpeana. Intuboitu välittömästi ja ventiloitu alkuun huoneilmalla, hapentarve vaihdellut alkuhoidon aikana. Laitettu napalaskimokatetri ja annettu O Rh negat. hätäveriä 40ml. Sittemmin verikeskuksesta saatu tieto, että lapselle olisi ollut parempi antaa O Rh posit. c ja E negat. punasoluja joita olisi myös ollut saatavilla. Annettu lisäksi myös 20ml näitä äidin verta vastaavia punasoluja. Punasoluja saatu annettua 8 minuutin ikään mennessä. Siirto lastenklinikalle viivästynyt koska ensimmäisen kuljetuskaapin ventilaattori ei toiminut kunnolla ja toisen kuljetuskaapin ventilaattorin akku oli loppu. Lapsi siirretty lastenklinikalle intuboituna."
Vauva oli jossain huoneessa, jossa hänet siis oli laitettu kuljetuskaappiin. Tämä ensimmäinen kaappi oli epäkunnossa, joten hoitajat alkoivat etsiä pikaisesti uutta kaappia. Jo kolmas kaappi oli ehjä joten se kelpasi. Kaapissa vauva oli tarkoitus siirtää lasten teho-osastolle K9.
Kun vihdoin tämä ehjä kaappi löytyi ja vauva saatiin siirrettyä siihen, lähdettiin liikkeelle. Seurasin hoitajia, jotka työnsi kaappia sairaalan alla kulkevia käytäviä pitkin. Koitin painaa reittiä mieleen, sillä arvelin että sitä pitkin joudutaan vielä kulkemaan monet kerrat (onneksi, sillä näin myös tapahtui).
Muutaman minuutin päästä saavuttiin lastenklinikan teho-osastolle jossa vauvalle oli jo paikka varattuna. Näky oli aika lohduton, vauva oli täynnä letkuja ja putkia ja antureita ja makasi kaiken lisäksi sinivalopatjan päällä.
Siellä teholla mulle koitettiin kertoa kaikkea hoitoon ja tilanteesen liittyen mutta juuri mitään ei tainnut jäädä mieleen. Mukaan iskettiin muistaakseni kasa papereita josta selvisi missä vauva on ja miten osastolle saa yhteyttä.
Ajantaju oli kadonnut kokonaan, en tiedä kuinka kauan olin teho-osastolla vauvan luona ennen kuin lähdin takaisin naistenklinikalle Viivin luo. Viivi oli heräämössä tai jossain tarkkailuhuoneessa, aika tokkurassa jos muisti ei täysin petä.
Kerroin tilanteen Viiville, se raukka kun ei tiennyt yhtään mitä vauvalle oli käynyt. Aamu oli jo melko pitkällä ja väsymys alkoi painaa. Viivi jäi tarkkailuun ja lähdin itse ajamaan kotia kohti.
Moottoritie oli juuri alkanut, siinä vaiheessa jotenkin havahduin todellisuuteen. En tiennyt tuleeko vauva selviämään. Silloin alkoi itku, itkin huutoitkua niin etten meinannut nähdä eteeni. Tätä kesti jonkin aikaa mutta sitten sain koottua itseni.
Mietin mitä tekisin ja mihin menisin, en halunnut mennä kotiin muiden lasten ja anopin luo itkuisena.
Muistaisin ajelleeni päämäärättömästi jonkin aikaa kunnes päätin mennä siskolleni käymään että saa jonkun ihmiskontaktin. Siellä olin hetken systerin ja mun mummon kanssa. Jossain välissä soitin myös mun hyvälle kaverille, jonka tyttöystävä (nykyään vaimo) vastasi puhelimeen. En muista tästä puhelusta mitään, kuten en koko aamusta kovin tarkkaan, ainakaan kaikkea.
Siskolta lähtiessä tajusin että töihin tietty pitää viedä kakkua kun on juuri tullut isäksi (kolmatta kertaa tässä vaiheessa). Kävin leipomosta kopasemassa kakun ja ajelin duunipaikalle. Avasin vähän tilannetta ja ilmoitin että saatan joutua olemaan hetken pois töistä.
Se hetki tuli olemaan enemmän kuin hetki...
Asiaan, salissahan oli tietty täysi tohina päällä heti kun sinne pääsin. Kaikki tapahtui äkkiä, kätilöllä oli yhtäkkiä käsissään vauva jota nosti vähän näytille ja sanoi heti perään että nyt on kiire ja poistui salista tämä kyseinen vauva mukanaan.
Viiviä alettiin ompelemaan kasaan ja muistaakseni mulle sanottiin että voin lähteä vauvan mukaan.
Poistuin salista ja vaihdoin heti takaisin omiin vaatteisiin, tuntupa omat vaatteet hyvältä!
Lainaus synnytyskertomuksesta:
"Lapsi syntyi velttona ja kalpeana. Intuboitu välittömästi ja ventiloitu alkuun huoneilmalla, hapentarve vaihdellut alkuhoidon aikana. Laitettu napalaskimokatetri ja annettu O Rh negat. hätäveriä 40ml. Sittemmin verikeskuksesta saatu tieto, että lapselle olisi ollut parempi antaa O Rh posit. c ja E negat. punasoluja joita olisi myös ollut saatavilla. Annettu lisäksi myös 20ml näitä äidin verta vastaavia punasoluja. Punasoluja saatu annettua 8 minuutin ikään mennessä. Siirto lastenklinikalle viivästynyt koska ensimmäisen kuljetuskaapin ventilaattori ei toiminut kunnolla ja toisen kuljetuskaapin ventilaattorin akku oli loppu. Lapsi siirretty lastenklinikalle intuboituna."
Vauva oli jossain huoneessa, jossa hänet siis oli laitettu kuljetuskaappiin. Tämä ensimmäinen kaappi oli epäkunnossa, joten hoitajat alkoivat etsiä pikaisesti uutta kaappia. Jo kolmas kaappi oli ehjä joten se kelpasi. Kaapissa vauva oli tarkoitus siirtää lasten teho-osastolle K9.
Kun vihdoin tämä ehjä kaappi löytyi ja vauva saatiin siirrettyä siihen, lähdettiin liikkeelle. Seurasin hoitajia, jotka työnsi kaappia sairaalan alla kulkevia käytäviä pitkin. Koitin painaa reittiä mieleen, sillä arvelin että sitä pitkin joudutaan vielä kulkemaan monet kerrat (onneksi, sillä näin myös tapahtui).
Muutaman minuutin päästä saavuttiin lastenklinikan teho-osastolle jossa vauvalle oli jo paikka varattuna. Näky oli aika lohduton, vauva oli täynnä letkuja ja putkia ja antureita ja makasi kaiken lisäksi sinivalopatjan päällä.
Siellä teholla mulle koitettiin kertoa kaikkea hoitoon ja tilanteesen liittyen mutta juuri mitään ei tainnut jäädä mieleen. Mukaan iskettiin muistaakseni kasa papereita josta selvisi missä vauva on ja miten osastolle saa yhteyttä.
Ajantaju oli kadonnut kokonaan, en tiedä kuinka kauan olin teho-osastolla vauvan luona ennen kuin lähdin takaisin naistenklinikalle Viivin luo. Viivi oli heräämössä tai jossain tarkkailuhuoneessa, aika tokkurassa jos muisti ei täysin petä.
Kerroin tilanteen Viiville, se raukka kun ei tiennyt yhtään mitä vauvalle oli käynyt. Aamu oli jo melko pitkällä ja väsymys alkoi painaa. Viivi jäi tarkkailuun ja lähdin itse ajamaan kotia kohti.
Moottoritie oli juuri alkanut, siinä vaiheessa jotenkin havahduin todellisuuteen. En tiennyt tuleeko vauva selviämään. Silloin alkoi itku, itkin huutoitkua niin etten meinannut nähdä eteeni. Tätä kesti jonkin aikaa mutta sitten sain koottua itseni.
Mietin mitä tekisin ja mihin menisin, en halunnut mennä kotiin muiden lasten ja anopin luo itkuisena.
Muistaisin ajelleeni päämäärättömästi jonkin aikaa kunnes päätin mennä siskolleni käymään että saa jonkun ihmiskontaktin. Siellä olin hetken systerin ja mun mummon kanssa. Jossain välissä soitin myös mun hyvälle kaverille, jonka tyttöystävä (nykyään vaimo) vastasi puhelimeen. En muista tästä puhelusta mitään, kuten en koko aamusta kovin tarkkaan, ainakaan kaikkea.
Siskolta lähtiessä tajusin että töihin tietty pitää viedä kakkua kun on juuri tullut isäksi (kolmatta kertaa tässä vaiheessa). Kävin leipomosta kopasemassa kakun ja ajelin duunipaikalle. Avasin vähän tilannetta ja ilmoitin että saatan joutua olemaan hetken pois töistä.
Se hetki tuli olemaan enemmän kuin hetki...
Kommentit
Lähetä kommentti