Eskari, round two

Veini, maailman helpoin lapsi aloitti esikoulun. Veinin kanssa oli ollut aina niin helppoa. Kun eskari aikaan oli välillä haastavaa käytöstä niin mehän oltiin ihan ihmeissään. Siis oliko tuo lapsi jäänyt kasvattamatta? Oliko kaikki aika ja energia mennyt Veetiin.
Veini oli aina mennyt kerhoon hymyssä suin, nyt itki perääni kun vein hänet esikouluun. Sanoitti, ettei kavereita ollut. Se oli hänen aito tunne, vaikka eskarista muuta väitettiin.
Iltaisin kotona itki kun ei osaa leikkiä kuin muut, katsoo vaan sivusta vaikka olisi tahtonut olla mukana. Olisi tarvinnut aikuista mukaan leikkiin, niinhän toimittiin myös kotona. Leikkitaidot oli heikot. Kasvattajat sanoi että veini itse tahtoo vaan katsella muiden leikkejä. Ei annettu apua eikä tukea vaikka kerroin et se kyl tahtoo mukaan peleihin ja leikkeihin ja muistutin et ei kukaan lapsi aina tahdo olla vierestä katsomassa.
Pikkuhiljaa Veinin mieli mustui, hän koki olevansa kaikessa huono ja ihmisenä surkea. Kotoa tulevat tsempit ei riittänyt mustuvaan mieleen. Yritin kuin yritin jälleen pyytää apua ja tarvittavaa tukea pojalleni.... turhaan! Otin yhteyttä perheneuvolaan ja pyysin, että joku kuuntelisi minua kun mä tiedän että nyt joku mättää. Ne kuunteli, mutta koska Veinin pulmat ei tullut paperille ei silloin myöskään tule apuja. Akateemisissa taidoissa kun ei ole pulmaa, on äärimmäisen vaikea saada apua! Liian fiksut lapset ja liian hyvät vanhemmat totesi eräs taho, viitaten siihen että emme myöskään luultavasti pääse lastensuojelun asiakkaaksi jolloin mahdollisuudet tukeen ja apuun olisi laajemmat. Äitinä ei ollut muuta vaihtoehtoa kun odottaa vaikka tiesin kuinka tässä käy. Kerroin, että kouluun siirtyminen tulee aiheuttamaan häiriökäyttäytymistä. Yritin myös kertoa, että hoitava työ on varmasti vaikeampaa ja kalliimpaa kuin ennaltaehkäisevä, mutta...

Esikoulu loppui ja kesän jälkeen oli aika aloittaa koulu. Mitenkäs se koulu sitten lähti sujumaan...